Voiko hiljaisuutta myydä?
Mutkainen tie kulkee yhä syvemmälle metsään. Pakkaspäivän maisema hohtaa valkoisena, kun joukko matkailuyrittäjiä ja matkailuasiantuntijoita suuntasi helmikuisena aamuna kohti Nuuksiota. Carbon Neutral Experience 3.0 -hankkeen opintoretki suuntautui uudistavan matkailun uranuurtajien vieraiksi. Vierailukohteemme olivat Haltian luontokeskus, Haltia Lake Lodge ja Hawkhill. Osallistujat, yhteensä 27 henkilöä, olivat hankepartnereiden Novian, Posintran ja Haaga-Helian kutsumia.
Haltian luontokeskuksen maistuvien sämpyläkahvien aikana osallistujat esittäytyivät, mikä antoi hyvän kimmokkeen tutustua luontoaiheisiin näyttelyihin ja muihin retkeläisiin.
Näköalapaikka Haltia Lake Lodgella
Retken kiinnostavin anti oli tutustuminen kahteen matkailuyritykseen, joiden kantavana teemana on uudistava matkailu. Haltia Lake Lodgen yrittäjä Teemu Tuomarla kertoi värikkäästi yrittäjäurastaan. Matkatoimiston päällikkötehtävä vaihtui yrittäjyyteen haastavassa vaiheessa koronan sulkiessa maailman. Entisiin Solvallan opiskelija-asuntoihin remontoitiin majoitustilat. Meneillään oli juuri keittiöremontti, joten kokoonnuimme arkkitehdin suunnittelemalla maisemakodalla, jonka grillin antimista ovat aiemmin nauttineet mm. pohjoismaiset pääministerit.
Tuomarla kertoi, että kaikki tarvittava (mm. ruoka, palvelut) ostetaan läheltä. ”Järvikalaa riittää” Tuomarla lausahti todeten ruoan olevan tärkeässä osassa matkailuelämyksessä. Majoitushuoneissa on mm. säilykepurkeista tehtyjä lamppuja ja jokainen ruokailuväline on erilainen. Suosittuja ovat luksusteltat, joista on näkymä järvelle. ”Maailmassa on tarpeeksi tavaraa!” on Tuomarlan motto. Haltia Lake Lodgen työntekijät käyttävät vuodessa kuusi päivää uudistavaan toimintaan tavoitteena jättää ympäristö aiempaa parempaan kuntoon. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ojien kaivamista umpeen tavoitteena suon ennallistaminen.
Mökki Hawkhillissa.
Annu Huotari Hawkhillistä on kolmannen polven matkailuyrittäjä. Hawkhill sijaitsee Vihdissä järven rannalla ja tarjoaa korkeatasoista kokoustilaa. Matkailuyrityksen erittäin hyvin varustellut huvilat houkuttelevat eniten pääkaupunkiseudun yrityksiäsuunnittelupalavereihin luonnon keskelle. Saimme maistuvaa lohikeittoa ja makoisat pullakahvit uudessa avarassa kokoustilassa. Sen yhteydessä on myös ulkokeittiö, joka lämpimämpinä vuodenaikoina on ahkerassa käytössä.
Yrittäjät Teemu Tuomarla ja Anni Huotari ovat erinomaisesti verkottuneita ja uudistava matkailu on molemmille sydämen asia. He kertoivat värikkäästi monia, kiinnostavia yksityiskohtia, miten toteuttaa uudistavaa matkailua. Osallistujat veivät tyytyväisinä oppeja omiin yrityksiinsä. Kaiken voi tehdä kestävämmin. Hiljaisuus ja suomalainen metsä ovat matkailijoille ainutlaatuinen kokemus - hiljaisuutta voi siis myydä!
3.3.2026 Nuuksio, CNE 3.0 hankkeen opintoretki, Johanna Reiman


Reseskildringen har godkänts för publicering av Novias redaktionsråd 18.3.2026.
ISSN: 2670-028X
![]()
Reseskildringen har publicerats i Novias publikationsserie RS: Reseskildringar. Inläggen har godkänts av Novias redaktionsråd.
Novia Publikation och produktion, serie RS: Reseskildring, ISSN: 2670-028X
Vi följer CC_BY 4.0 om inget annat nämns.